Waiting

 

Waiting

Solange Grecolla on aina ollut läheinen suhde taiteeseen sekä kaikkiin luovuuden alueisiin. Hänen töitään arvostetaan etenkin niiden voimakkaiden värien ansiosta. Hänen maalaustensa pääteemoja ovat ihmishahmot, erityisesti mulatit ja mestitsit, osin heidän ihonsa kauneuden vuoksi mutta myös tiettyä sosiaalista teemaa ilmentäen. Hänen taustansa sekä asuminen trooppisissa maissa ovat suuresti vaikuttaneet hänen taiteeseensa.
Solange Greco pitää veneiden sekä kalastajien maalamisesta, koska ne kuvaavat elämän peruselementtejä; kaakaoviljelmien maalamisesta, koska ne edustavat hänen perheensä juuria Brasiliassa eräänä tiettynä aikakautena; sekä kukkien etenkin auringonkukkien maalaamisesta, koska niissä on tiettyä voimakasta plastista vetovoimaa mikä mahdollistaa niiden lähes kolmiulotteisen visualisoinnin.
Viiden Väli-Amerikassa sekä tämän jälkeen kolmen Suomessa asutun vuoden jälkeen ovat hänen värinsä edelleen huomattavan voimakkaita joskin hivenen hillitympiä. Aurinko on Euroopan pohjoisella äärilaidalla kallisarvoinen elementti ja siihen tulee suhtautua kunnioituksella sekä käyttää sitä säästeliäästi. Siirtyminen maapallon toiselle puolelle on ehkä tuonut kurinalaisuutta hänen väreihinsä vaikka ne ovatkin säilyneet hänen teostensa keskeisenä elementtinä. Solange Greco on osallistunut useisiin näyttelyihin Väli-Amerikassa sekä viimeksi näyttelyihin sekä Helsingissä että Turussa.
Salvadorilaisen El Diário del Hoy lehden kriitikon Liz Aguirren mukaan ” hänen maalaustensa rikkaudessa värien runsaus yhdistyy Latinalaiselle Amerikalle ominaisten aspektien inspiroimiin vaihteleviin teemoihin”. Suomalaisen Turun Sanomien kolumnistin Jyrki Vuoren mukaan taas ”jopa suomalainen ruska on saanut Solange Grecon maalaamaan värikkäitä teoksia”.
 

Solange Greco
Sao Paulossa -44 syntynyt Solange Greco on opiskellut maalausta 60-luvulla Belo Horizontessa aj Rio de Janeirossa, sittemmin myös El Salvadorissa ja Väli-Amerikassa.