| |
Ikkuna

Minut tunnetaan parhaiten muotokuvistani, vaikka en
ole ammatiltani muotokuvaaja.
Suomessa muotokuvaajat kuvaavat lähinnä hääkuvia,
ja ylioppilaskuvia, jotka ovat dokumentteja elämän kahdesta
merkittävästä hetkestä. Ne eivät minua kiinnosta,
vaan ihmisen persoonallisuus ja sielu, joita koetan kuvissani esittää.
Reportaasikuvaus on valokuvan ominta aluetta. Valokuva pysäyttää ajan
ja liikkeen, mutta valokuvaaja voi luoda kuvissaan liikkeen vaikutelman.
Tähän olen pyrkinyt koirakuvissani. Niiden sankarittarena
on koiramme Roosa, jonka leikkejä ystäviensä kanssa
olen kuvannut talvisessa koirapuistossa.
80-luvulla tein mainoskuvia. 90-luvun laman aikana mainoskuvaukseni
kuitenkin loppuivat, koska en uskonut mainonnan esittämään
maailmankuvaan. Synkimmällä hetkellä huomasin studioni
ikkunan edessä olevan oksan ja aloin kuvata sitä: Kaikissa
kuvissa on sama rajaus, mutta eri vuoden- ja vuorokaudenaika. Eräs
oksakuvista on otettu 31.12.1999 klo 23.30 – 1.1.2000 klo 0.30.
Tähän asti olen taiteessani keskittynyt mustavalkokuvaukseen,
koska se on abstraktimpaa ja kuvia itse tehdessäni voin vaikuttaa
lopputulokseen paljon.
Uudella digitekniikalla värikuvien itse tekeminen on helpottunut
ratkaisevasti. Opettelen sitä ahkerasti ja uskon, että seuraavassa
näyttelyssäni nähdään opiskeluni tuloksia,
ehkäpä juuri Brasiliassa ottamistani kuvista.
|
Jussi Aalto Syntynyt -45 Helsingissä,
missä hän asuu ja työskentelee edelleen

|
 |